Hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä. Onko reilu vuosi riittävä väli blogpostausten julkaisemiselle? On varmasti, ja miksipä ei voisi olla vieläkin pidempi!

Menneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, eikä liene mielekästä yrittää seikkaperäisesti selittää kaikkia viimeaikojen käänteitä. TL;DR: Aika loppui kesken. Sivuston pystyttäminen (vaikka hauskaa puuhaa olikin) vei runsaasti aikaa ja energiaa arjestani tämän blogin alkuaikoina. Sen jälkeen työlistalleni tuli roppakaupalla muita töitä niin, että blogin ylläpitäminen teknisesti ja sisällöllisesti ei tuntunut mielekkäältä. Alkuperäinen ajatus oli, että sivuston rakentamisen jälkeen julkaisisin lyhyen blog-sarjan siitä, miten sivusto teknisesti on pystytetty. Oikeastaan se on agendalla vieläkin, joten pohjustetaan sitä seuraavaksi.

Headless CMS – päätöntä menoa

Sivusto (blogi v1) perustuu headless tekniikkaan, jossa kaikki sisältö tarjotaan selainpuolelle rajapinnan kautta. Rajapintaa rakennetaan dynaamisesti esim. jokaisen uuden artikkelin julkaisun yhteydessä (voidaan käsitellä tätä myöhemmissä artikkeleissa). Tämä onnistuu jokatapauksessa käyttämällä jotain valmista alustaa ja itse hyödynnän palvelimellani directus.io avoimen lähdekoodin data-alustaa.

Samoin selainpuoli hakee tiedot enemmän tai vähemmän dynaamisesti. Se on tässä tapauksessa koodattu käyttäen Next.js kehystä, joka tarjoaa oivan tuen sekä staattisten sivujen renderöinnille että dynaamisesti palvelimella käsiteltävien sivujen renderöinnille. Toistaiseksi kaikki sivuston sivut taitavat olla staattiseksi renderöityjä. Tästäkin lienee paikallaan kirjoittaa oma artikkelinsa.

Miksi ei wordpress – olenko joku tarzan?

Ehkä, ehkä en. Wordpress on itseasiassa blogialustana kuin kala vedessä. Siihen se on alunperin käsittääkseni luotukin ja palvelee sitä tarkoitusta oivallisesti. En kuitenkaan halunnut itse lähteä tekemään sivustoani wordpressillä, koska halusin kokeilla jotain uutta. Totuus lienee se, että olisin päässyt nopeammin ja helpommin sisällöntuotantovaiheeseen wordpressin avulla. Directus + nextjs combo puolestaan tarjosi rutkasti mahdollisuuksia oppia web-ohjelmointia, ja se oli yksi tärkeimmistä lähtökohdistani blogia perustaessani. Sen ansiosta pystyisin laajentamaan sivustoani sellaisilla toiminnallisuuksilla ja kustomoinneilla, jotka wordpressia käyttämällä olisivat kankeita ja johtaisivat todennäköisesti loputtomaan wordpressteema-hässäköintiin ja plugin-sotkuun.

Yhteenveto

Yhteenvedon kirjoittaminen muistuttaa minua gradustani. Joka pitäisi saada toki valmiiksi. Sen parissa tässä pian työskennelläänkin, mutta vedetäänpä tämä vielä nippuun. Tavoitteenani oli siis oppia web-ohjemointia. Tavoite saavutettu. Sisällöntuotanto kuitenki sakkasi välittömästi aikataulusyistä. Tämä saataneen korjattua tästä eteenpäin; tekoälykin tukee kivasti käännösten generoinnissa. Jokatapuksessa, teknologioiden valinta ja mm. wordpressin välttäminen tässä tapauksessa johtuivat pitkälti halustani kokeilla jotain muuta ja oppia uutta!